menu
fi / en

Järjestön juuret vievät keskiajan Ranskaan

Chaîne des Rôtisseurs – Paistinkääntäjien veljeskunta on kansainvälinen gastronominen järjestö, jonka tarkoituksena on edistää alan ammattilaisten ja harrastajien yhteistyötä sekä kansainvälistä ja kansallista ruokakulttuuria. Paistinkääntäjien Veljeskunta perustettiin jo vuonna 1248, jolloin Ranskan kuningas Ludvig IX Pyhä antoi nuorten ammattilaisten tietojen ja taitojen kehittämiseksi julistuksen eri mestarikiltojen perustamiseksi. Yksi killoista oli ”Les Oyeurs” eli Hanhenpaistajien Mestarikilta. Myöhemmin killan etuoikeuksia laajennettiin ja sille annettiin oikeus valmistaa myös paisteja ja muita lihatuotteita mukaan lukien siipikarja ja hirvenliha. Vuonna 1509 Ludvig XII:n valtakaudella Mestarikillan nimeksi muutettiin ”Les Rôtisseurs” – Paistinkääntäjät. Vuonna 1609 tämä järjestö tunnustettiin kuninkaallisella julistuksella Paistinkääntäjien Mestarikunnaksi ja sille rekisteröitiin oma vaakuna, jossa keskellä kilpeä liekkien päällä on kaksi varrasta ristikkäin.

 

Uudelleen syntyminen 1950

Napoleonin sodat ja Ranskan vallankumous saivat järjestön toiminnan hiipumaan. Toisen maailmansodan jälkeen pääsiäisenä vuonna 1950 joukko korkeatasoisia ranskalaisia gastronomeja herätti järjestön uudelleen henkiin pyrkien nimenomaan vaalimaan vanhan vuonna 1248 perustetun ritarikunnan laatuperinteitä. Uudet perustajat olivat tohtori Auguste Bécart, kaksi gastronomia-journalistia Jean Valby ja Maurice Edmond Sailland (alias Prince Curnonsky) sekä kaksi keittiömestaria Louis Giraudon ja Marcel Dorin.

refektuurissa 3.8.1950 otettiin käyttöön vanha vaakuna, jota täydennettiin siten, että vaakunaa ympäröi kaksi ketjua, joista sisempi kuvaa järjestön ammattilaisjäseniä ja ulompi harrastajajäseniä sekä kaksi vuosilukua 1248-1950 eli molemmat perustamisvuodet. Järjestön henkisenä isänä toimi yli neljänkymmenen vuoden ajan Jean Valby, joka johti järjestöä vuoteen 1993 saakka. Hän kuoli 3.8.1999 Ranskassa 98-vuotiaana. Nykyisin järjestön presidenttinä toimii Yam Atallah.

Järjestö rantautuu Suomeen

image

Suomessa järjestön toiminta alkoi Hotelli Tornin ja Hotelli Seurahuoneen johtajien myötävaikutuksella

Jorma Soiro, Hotelli Tornin silloinen omistaja, oli ensimmäinen suomalainen, joka installoitiin ritariksi Kööpenhaminassa vuonna 1963. Jo syksyllä 1963 Suomessa järjestettiin ensimmäinen kapituli, jossa järjestön jäseniksi tulivat Lauri Sarkia, Pauli Velanko, Aki Marte, Topi Törmä, Armas J. Pulla, Matti Viherjuuri, Onni Salo ja Ville Noschis. Ville Noschis toimi järjestön Suomen Valtavoutina kuolemaansa saakka (1999). Hänen edeltäjänsä Valtavoudin tehtävässä oli Ranskaa hyvin tuntenut ja Jean Valbyn hyvä ystävä Armas J. Pulla.